17. tammikuuta 2019

"Ajattele kaikkea kaunista"


Näillä sanoilla tädilläni oli tapana lohduttaa jos omat, tai jonkun toiset siivet olivat syystä tai toisesta maassa. Nämä sanat olivat myös viimeisimpiä, joita hän minulle sanoi ja joita olen pohtinut päivittäin viimeisen viikon ajan. En voinut aavistaa, kuinka suuri merkitys näiden sanojen sisälle kätkeytyy ja että jonain päivänä ne kantaisivat, kun häntä itseään ei enää ole..


Kuluneet päivät ovat olleet tosi raskaita. Välillä suru ottaa vallan saaden surun kyyneleet virtaamaan niin, ettei niiden valuessa saa kunnolla happea. Toisina hetkinä taas olo on aivan turta, aivan tunnoton; mikään ei tunnu miltään ja kuitenkin tekisi mieli itkeä ja huutaa, mutta ei vain kykene.

Ei vain pysty käsittämään, että ihminen, joka on ollut elämässäsi aina lakkaakin elämästä. Tekisi mieli soittaa, mutta ei voi. Tekisi mieli halata, mutta ei voi. Tekisi mieli vielä kerran kuulla hänen äänensä, mutta ei voi. Ja kaiken päälle tekisi mieli vain ymmärtää mitä on tapahtunut, ettei yhtä maailman läheisintä ihmistä ole enää olemassa, ole enää missään, paitsi muistoissa ja sydämissä. Ja niin, siellä muistissa. <3


Mä tiedän että mä selviän tästä. Mutta se matka selviytymiseen on vielä tosi kaukana. Nyt mun kaikki energia menee vain asian tajuamiseen ja sopeutumiseen. On tehtävä vielä todella paljon surutyötä ja sitä miten kauan se kestää, on mahdotonta sanoa. 

Mulla on huoli myös kaikista tätini läheisistä. Me ollaan kyllä tosi tiivis suku ja päivittäin ollaan tekemisissä ja kysytään toistemme vointia. Tänään me mietittiinkin mitä tätini nyt sanoisi meille jos näkisi meidät surevina. Ei liene yllätys, että oltiin kaikki yhtä mieltä siitä, että hän sanoisi: "Ajatelkaa kaikkea kaunista, kaikkea sellaista, mistä tulee hyvä mieli. Se ei muuta tapahtunutta, mutta se pitää mielenne ohjattuna oikeisiin asioihin. Ja siten te saatte hieman "lomaa" surusta." 


Siksi mä oon yrittänyt ajatella kaikkea kaunista, kaikkea, mikä ilahduttaa. Pakotinkin itseni keskittymään näiden kuvien kauniisiin ruusuihin, jotka muistuttavat olemassaolollaan elämän hauraudesta, mutta myös sen kauneudesta.

Otin siis esille kameran ja sen jalustan ja vietin parituntisen pelkästään kauniiden asioiden taltioimisessa. Ikuistin kuviin myös olohuoneemme tämän hetkistä talvitunnelmaa, Seijan lähettämät uskomattoman kauniit valkoiset jättiruusut ja Matkalla kotona-postaussarjan ensimmäisen osan (Pariisi).

Tietenkään mikään mitä mä voin tehdä ei tuo mun rakasta tätiä takaisin, mutta hänen valoisan luonteen esimerkin mukaan mä koitan pysyä kiinni arjessa. Siinä arjessa, jonka puuttuva palanen hän on, mutta jonka tiedän jossain vaiheessa eheytyvän. <3

Kiitos lähettämistänne lukuisista viesteistänne, osanotoistanne ja empatiastanne!

SHARE:

12. tammikuuta 2019

Muistot on kalleinta kultaa


Rakkaalle tädilleni

Vielä tovi sitten kuulin sun äänen
Sun kauniin, iloisen, tutunsointuisen äänen

Kerroit voinnistasi ja suunnitelmistasi elämän
Kuinka halusit pitää sä myönteisen elämän näkymän

Sua kiitin mä esimerkistäsi arvokkaan asenteen
Kuinka kantanut on se sua läpi elämän vesien

:: :: 

Sä kerroit mistä sun voimas vahva on peräisin
Ja muistutit mua pitämään saman myönteisen luottamuksen

Sua kuunnellen kuivasin tuolloin liikutuksen kyyneleet
Mut jotenkin aavistin elämän lankas heikenneen


Sua ajatellen ompelin sitten oman pehmosydämen
Valitsin tarkkaan värit kankaiden sua miettien

Sen liitteeksi kirjoitin myös kortin värin korallin
Siitä kuinka paljon mä sua rakastin

:: ::

Vielä viesteillä yhteydessä kanssas olimme
Kuinka pian taas toisillemme soittaisimme

Vaan sun äänes ei siitä enää kahta päivää kantanut
Kun tänään elämän lankas oli katkennut


Mä en tajua että sä oot nyt poissa
Vaikka vielä eilen vointisi oli hallinnassa

Tilasi oli siis illalla vakaa
Vaan sairaus ajoi sua hallana takaa

:: :: 

Meidänhän piti kulkea tää matka yhdessä!
Mut nyt kuolema pitää sua otteessa sitkeässä

Tuskan huuto aamulla suustani kuului
uskoa todeksi tätä ei millään vaan voi

:: :: 

Siks vuoteesi viereen vielä sairaalaan mä menin
Meidät erottaneen taakan ymmärtää yritin

Vierelläs poskeas vielä lämmintä mä silitin
Pään alas painoin ja yhteisistä ajoista mä itkien kiitin

Muistelin miten pidit sä paikkaa mulle äidin
Miten tää tapahtunut on nyt niin tuskallista ja väärin

:: :: 

Sun rauhallisena nukkuessa laitoin uuden kappaleen soimaan
Sen mikä antoi sulle lohtua ja voimaa

Sitä kuunnellessa harjasin vielä pehmeät hiuksesi
Huulillesi lempisävyäsi Lumenen sormeni tarkasti siveli

Poskillesi punaa kaunista vielä vähän
Kulmasi saivat muodon surun suuren hetkeen tähän

:: :: 

Vaan kun viereltäsi oli mun aika poistua
En millään olisi halunnut mä lähteä

Tuntui kuin yksin sut sinne jättäisin
Vaikka tiesin että savu jo hälvennyt oli elämän liekin

:: :: 

Lopuksi sua vielä tiukasti halasin 
Hiuksiasi kauniita hellästi paijasin

Lupasin olla sua tuolloin vastassa
Kun näemme ajassa paremmassa

Silloin me taas yhdessä iloitsemme
Ja ennen sitä esimerkkis uskollisen pidämme

Tätini menehtyi yllättäen tänään aamulla. Olen ymmälläni ja turta enkä jaksa keskittyä lupaamiini aiheisiin blogissa. Kiitos kun ymmärrätte.

Ikävöiden ja kaivaten tätiä muistaen,

"Nenna"


SHARE:

9. tammikuuta 2019

Hyvinvointikuukausi


Kiireisen syksyn ja talven aikana ihossani on tapahtunut muutoksia. Ei siis mitään pelottavaa, mutta varoittavaa kylläkin. Kaulani ihoon on nimittäin ilmestynyt reilun kokoisia kraatereita, jotka kertovat sijaintinsa ja arkuutensa puolesta stressistä. En toisaalta ihmettele yhtään, sillä vaikka arki on ollut nautittavaa, liittyy uusiin asioihin ja niiden tuomiin muutoksiin aina jännitystä. Tämän lisäksi hartioiden ja kylkieni seudulla on tosi kovia jumituksia, joihin havahduin tänään ollessani fysioterapiassa. Kun fyssarini nimittäin opasti minulle suunnittelemansa saliohjelman, vinoihin vatsalihaksiin tähtäävä kiertoliike ei vasemman kylkeni puolelta kiertynyt yhtään. Tarttis siis ilmiselvästi tehdä jotan! 


Tämän havainnoimisen myötä päätinkin aloittaa hyvinvointikuukauden, jonka tarkoituksena on saada pienillä aikataulu- ja asennemuutoksilla nutturaani hieman löysemmälle. Tavoitteenani on myös lisätä liikuntaa säännölliseksi osaksi arkeani, ei niinkään rasvanpolttoa ajatellen, vaan yleistä ja työhyvinvointia ajatellen. Mun täytyy ajatella sitä myös stressinlievittäjän ja mielenterveyden kannalta tarpeelliseksi ja oikeastaan välttämättömäksi, koska sitähän se tutkitusti on.  


Ajattelin siksi kirjata ylös muutamia suunnitelmistani. Eivätkö tavoitteet toteudukin paremmin, kun ne ovat mustana valkoisella?

Hyvinvointisuunnitelma ja tavoitteeni ajalle 10.1.-10.2.2019

* Herätä aamuisin varttia aikaisemmin, jotta ehdin nauttia aamukahvini rauhassa ja samalla orientoitua uuteen päivään. Samaan syssyyn aion juoda myös aamusmoothieni kotona, enkä sheikkeristä matkalla kouluun.. kröhöm..

*Lisätä hiilareita ja hyviä rasvoja ruokavaliooni

* Laittaa sähköiset laitteet kiinni tai lentotilaan kello 21 mennessä ja olla peiton alla lukemassa ennen kello 22 (nyt kun meillä on näiden kuvien oton jälkeen muuttunut hotellifiilismäinen makkarikin, se kutsuu nukkumaan aiemmin)

* Käydä salilla pari kertaa viikossa, kerran viikossa lenkillä ja lisätä arkiliikuntaa edes muutamilla askeleilla..

* ..ja edelliseen liittyen kuunnella kehoani ja lopettaa toistot silloin, kun on vielä kivaa


* Sopia menoja hieman maltillisemmin (vaikka olisikin niin kivaa sopia, mennä, tehdä ja tulla..)

* Varata vartti päivästä mietiskelyyn

* Ottaa koulu hieman rennommalla asenteella (alan perfektionistina helposti suorittamaan koulua ja sen seurauksena unohdan nauttia opiskelemisesta)

ja vielä lopuksi..

* Syödä tummaa suklaata joka päivä!

Toivotatteko tsempit? Katsotaan tilannekatsaus tähän sitten kuukauden päästä. :)

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig