24. kesäkuuta 2018

Ystävällisyyden hinta?


Tämä viikko on ollut monella tapaa erityinen. Olen kohdannut ihania ihmisiä -niin tuttuja kuin tuntemattomia- ja kokenut valtavan määrän ystävällisyyden sanoja ja tekoja. En myöskään malta olla tähän samaan syssyyn mainitsematta niitä lukuisia kauniita, kannustavia ja vertaistuellisia viestejä, joita olen saanut teiltä edelliseen postaukseen Oppikouluni rahan arvosta ja liiallisesta tavaran määrästä. Kiitos todella paljon!


Tästä pienenä aasinsiltana olenkin viime viikkoina miettinyt paljon ystävällisyyden voimaa arjessa ja sen mahdollista hintaa, eli mitä sen osoittaminen voi meiltä vaatia. Tuntuu nimittäin aika helpolta osoittaa ystävällisyyttä tilanteissa, jolloin meille sitä osoitetaan ensin, mutta miten helppoa sitä on osoittaa omasta aloitteesta silloin, kun oma päivä ei ole se parhain. Hymyileminen vastaantulijoille, tervehtiminen tiukkailmeistä naapuria tai tervehtiminen vastaantulevia lenkkipolulla voi vaatia silloin aika paljon tai vähintään enemmän, kuin "totutusti".




Toinen hinta ystävällisyyden oma-aloitteiselle osoittamiselle voi olla meille suomalaisille aika tuttu ilmiö, eli pelko siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Olen ainakin itse huomannut tämän piirteen itsessäni tilanteissa, joissa tekisi mieli sanoa spontaanisti jotain ystävällistä, mutta ääni takaraivossani vaientaakin aikeen nolona. Eihän me suomalaiset olla totuttu ventovieraiden kanssa keskustelmaan saatika kehumaan, koska se ei vain ole meitä.

Silti kun joskus näissä tilanteissa oman suun saakin auki, tulee itselle aina hyvä mieli siitäkin huolimatta, ettei vastapuoli osaisikaan ottaa sitä hämmenykseltään vastaan. Valtaosa näistä tilanteista on kuitenkin päättynyt molemminpuolisiin hymyin ja sen tuomaan ilon tunteisiin.


Mikä on siis ystävällisyyden hinta? Minun mielestäni se on rohkeus; rohkeutta avata omasta sydämestä hyvyyttä sellaisistakin peloista huolimatta, mitä muut meistä mahtaisivat ajatella tai ottaako vastapuoli lämpömme vastaan vai ei. Silti jos tavoitteena on osoittaa ystävällisiä eleitä ja tekoja jokapäiväisessä arjessa, vaikuttaa se aivojemme mielihyväkeskuskeen poitiivisesti ja omaa mielialaamme edistävästi. Emmekä toisaalta koskaan voi tietää, kenen päivän voimme hymyillämme pelastaa. :)


SHARE:

22. kesäkuuta 2018

Oppikouluni rahan arvosta ja liiallisesta tavaran määrästä


Vuosi sitten sain postausidean kirjoittaa rahasta; sen käytöstä, suhteestani siihen ja kuinka se vaikuttaa -tai ei vaikuta- jokapäiväiseen elämääni, sekä yhteiseen arkeemme. Otin postausta varten myös kuvia, jotka ajattelin liittää kirjoituksen kuvitukseksi. 

Hyvästä ideasta ja talteen otetuista valokuvista huolimatta aiheeseen olikin yllättävän vaikeaa tarttua. Motivaatiota jutun tekemiseen oli, mutta sen tarttumapinta ei ollut kuitenkaan vielä otollinen. Minusta tuntui, että aiheen käsittelyyn tarvittavat raamit loistivat sitkeästi poissaolollaan.


Mielessäni kyllä vilisi useitakin eri näkökulmia aiheen ympärillä, mutta näiden palasten yhteen liittävä liima tuntui olevan tiukasti piilossa. Niin piilossa, että jätin aiheen hautumaan seuraavaan otolliseen hetkeen ja unohdin asian.


Vuotta myöhemmin aihe tuli uudelleen ajankohtaiseksi. Kodin Kuvalehden miellyttävä, lempeä ja helposti lähestyttävä toimittaja, Anna Pihlajaniemi, otti minuun yllättäen yhteyttä kysyäkseen, haluaisinko auttaa häntä eräässä artikkelissa koskien rahan käyttöä, näkökulmana ostoholismi. Hän oli nähnyt erään asiaa koskevan kommenttini Annikan blogissa, ja otti yhteystietoni ylös. 

Koska olin kypsytellyt asian käsittelyä jo useamman kuukauden, sovimme muutamien sähköpostiviestin vaihdon jälkeen, että jaan hänelle tarinani. Anna Pihlajaniemi siis antoi minulle ikään kuin ne erillään olevat raamit tai palaset, jotka koottiin nyt taitavasti yhteen. Tästä yhtälöstä syntyi eilen julkaistu verkkoartikkeli, jonka voi lukea Kodin Kuvalehden verkkosivuilta


Aiheen käsittely voi ensialkuun tuntua hämmentävältä tai aralta. Silti uskon, että ongelma -ja siitä koituva häpeä- on paljon yleisempää, kuin osaamme mielissämme aavistakaan. Siksi rohkenin antaa aiheelle kasvoni.

Vaikka oma tilanteeni ei saavuttanutkaan sellaista "pohjaa", joka olisi johtanut vakaviin vaikeuksiin, havahdutti se silti tajuamaan omaa liiallista kulutusta niin rahan kuin ajankäytönkin suhteen. Kumpikin on siis arvokasta, eikä kumpaakaan kannattaisi tuhlata.

Onneksi omasta ostoriippuvuudestani voi nyt puhua imperfektissä. Yksinkertainen elämä on näin ollen ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. <3


SHARE:

21. kesäkuuta 2018

Keittiöön matto?


Meidän kotimme sydän, eli pikkuruinen keittiömme on ollut jo iät ja ajat "matoton". Olen jotenkin ajatellut, että tummanruskea laminaattilattiamme keittiön osalta ei kaipaisi ylleen lämmittäjää tai jos kaipaisikin, maton tulisi olla ruokapöytämme muodon mukainen, eli pyöreä.


Innostuin kuitenkin tässä eräänä siivosupäivänä kokeilemaan, miltä näyttäisi suorakulmainen matto ruokapöytämme ja sen tuolien alla. Siirsin siis keittiöömme makuuhuoneestamme tämän kevyen ja helposti siirrettävän Veken Kalusteen Fanni K Aura maton, josta olenkin kirjoittanut aiemmin tämän yhteistyöpostauksen

Vaikka ajattelin etukäteen, ettei suorakulmainen matto välttämättä toimisi pyöreän ruokapöydän alla, matto näyttikin niin kivalta, että sai toistaiseksi siihen jäädä. Tämä kokeilu siis hieman venähti, mutta tuumasin ainakin kesän ajan pitää maton keittiössä ja syksyllä siirtää takaisin makkariin. 



Mitä mieltä te olette; onko keittiössä oltava matto ruokapöydän alla vai onko se käytännöllisempi ilman? Nimimerkillä leivän murustaja..

Ps. Pyysin blogini koodaria vaihtamaan blogin etusivua niin, että uusin postaus avautuu ilman klikkauksia. Suurensin myös fonttia ja selkeytin sivubanneria. Nyt uusimman postauksen -ja blogin lukeminen ylipäätään- on toivottavasti vaivattomampaa. :)


SHARE:
Blogger Template Created by pipdig