10. syyskuuta 2017

Blogihaasteen jatkoa ja tulevia postausaiheita


Tämän viikon blogihaastetta postata päivittäin on ollut hauskaa toteuttaa, vaikka harmillisesti eilinen postaus ajanpuutteen vuoksi väliin. Oma pieni aamuinen kirjoitushetki blogin parissa on ollut silti sen verran luovaa, että ajattelin jatkaa haasteen parissa vielä seuraavankin viikon. Luonnoksissa odottelee useita julkaisemattomia postauksia, joita ensi viikolla pystyn hyvin työstämään.

Kyselin teiltä myös toiveita postausaiheisiin, ja eräs lukija toivoikin kuvia syksyn garderoobistani, että meidän talouden rahankäytöstä. Tartun näihin aiheisiin tulevalla viikolla ja myöhemmin tässä kuussa kerron meidän olohuoneen sisustuksen yksinkertaistamisesta ja miltä lähes vuoden mittainen sairastelu nyt tuntuu. Toki muitakin aiheita on varmasti tulossa, mutta tässä muutamia esimerkkejä.



Blogiin liittyen saatoittekin myös ehkä huomata, että sivujeni etusivu on kokenut jälleen pienen freesauksen ja toivon, että sain muokattua sitä enemmän lukijaystävälliseksi. Ainakin mobiiliversio on nyt mielestäni selkeämpi ja helpommin luettava. Mutta kertokaa ihmeessä, jos etusivun ulkoasussa jokin mielestänne tökkii.

Toivottelen kaikille leppoisaa sunnuntain jatkoa. Minulla on vielä edessä sairaalassa käynti isoäitini luo ja sen jälkeen loppuilta onkin vapaata.

Palataan huomenna!

SHARE:

6 kommenttia

  1. Ajattelin yksi päivä kun olin painanut julkaise nappia että jotain oleellista jäi kirjoittamatta ja nyt tähän postaukseen se sopiikin paremmin.
    Mutta, aihe kun aihe kynästäsi tuottaa niin kaunista tulosta että niitä lukee niin kovin mielellään ja tempaavat mukaansa ❤ tämä on suuri taito jota arvostan ja ihailen ❤ kuvista nyt puhumattakaan... ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinusta tuntuu tuolta. Olen todella kiitollinen sanoistasi! <3

      Poista
  2. Nyt vasta tajusin että meidän neiti taisi valita koulu/työpöydäkseen saman pöydän joka sinullakin on? Ikea lasikantinen pöytä? Tein siitä postauksen tässä taannon. Lapsi halusi lelulipaston veks ja koulupöytää tilalle, annoin hänelle kohtuu vapaat kädet ja ikeasta lähti mukaan tosi kivoja ratkaisuja ja lopputulos on ihan super huippu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, Ikean pöytä on meillä työpöytänä ja voin kuvitella, kuinka kauniisti sama pöytä sopii tyttäresi huoneeseen! Saammeko ehkä joskus nähdä blogissasi kuvia tyttäresi huoneesta? :)

      Poista
  3. Moi! Aiheet kuulostavat oikein mielenkiintoisilta. Ja on ihan huippua, että blogisi on monipuolinen. Syksyn vaatekaappi - postausta odotan innolla! Syksy on mun mielestä pukeutumisen kannalta ihan parasta. Pääsee käyttämään nahkatakkeja ja saappaita ihan vapaasti ja rakastan kaikenlaisia huiveja! Mielelläni kuulisin mistä saat inspiration pukeutumiseen ja tyyliisi ja onko sulla joku luottobrändi, mitä käytät paljon.

    Mukavaa uutta viikkoa! 🍁

    Ps. Uusi ulkoasu on oikein mukava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos paljon hyvistä vinkeistäsi! Voisin lisätä kysymyksesi tämän viikon syysvaate-postaukseen. :)

      Huiveihin ja neuleisiin kääriytyminen on joka syksy aina yhtä ihanaa vaikkakaan kuluneena kesänä niihin en mieluusti olisi pukeutunut. :D Mutta syksy onkin eri juttu, hehe!

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig