6. syyskuuta 2017

Miltä teidän kodissanne tuoksuu?


Viime viikolla lukiessani ajatuksianne mikä tekee arjestanne mielekästä, mieleeni juolahti vielä yksi omaa arkeani ilahduttava asia, johon uskoisin myös monen teistä samaistuvan.

Niin pitkälle kuin kykenen oman lapsuuteeni muistamaan, muistan, että minulla on aina ollut todella tarkka hajuaisti. Niinpä aina kavereille mennessäni nenäni tallensi samantien kunkin kaverin kodin ominaistuoksun, jotka pystyn edelleenkin hajumuististani esiin nostamaan. 

Näin tarkasta hajuaistista ei silti aina ole iloa; varsinkaan kesäkuumalla täpötäydessä ilmastointi-vapaassa bussissa, joka saattaa pikeimminkin muistuttaa kunnolla hautunutta ja pitkään marinoitunutta aromipesää. ;) Noh, on terävästä hajuaistista myös paljon hyötyä ja erityisen mielekkääksi sen mielestäni tekee hyvältä tuoksuva koti.


Jokaisessa kodissa on toki aina oma ominaistuoksunsa ja raikkaaksi sen tekee tietenkin puhtaus ja siisteys. Aina silloin tällöin laitan tuoksuttomien kynttilöiden joukkoon vielä jonkin miedosti tuoksuvan kynttilän tai huonetuoksun olohuoneeseemme. Kynttilävarastoomme on kertynyt talvea varten aika paljonkin erilaisa kynttilöitä ja huonetuoksuja, joista erikseen tekee mieli mainita kuvissa olevat Aroma Di Rogito- tuoksu ja kynttilä. Nämä tulivat vastaan kesällä Kyläkauppa Tuurin sisustusosastolla ja ihastuin oitis tähän Citrus & Sunflower-sarjaan. Näiden tuoksu on mielestäni juuri sopiva eikä tunge liikaa läpi.


Nyt olisikin mielenkiinnosta kiva tietää miltä teidän kodissanne tuoksuu ja ylipäätään tuleeko kotiinne tuoksu kynttilöistä, huonetuoksuista, pesuaineista vai omasta ominaistuoksustanne?
SHARE:

12 kommenttia

  1. Oi, onpa osu postaus tälle päivälle. Joo, itse muistan myös lapsuudesta, että "tallensin" kavereiden kotien tuoksun ja edelleen tuoksutan koteja. Puhdas koti on ihana, valitettavasti työnipuolesta joudun tuoksuttamaan myös epäpuhtaita homekoteja.
    Täällä on etsiskelty jotakin ihastuttavaa uutta syksyistä tuoksua kotiimme, pieni tuoksu on aina hyvästä.
    Mutta, miksi postaus on juuri tänään osuva. Tulin töistä kotiin ja eteisessä minua odotti kaksi hikistä kasaa, pojilla kun oli ollut koulussa yleisurheilukilpailut. No, onneksi tuoksu jäi eteiseen ja muualla tuoksuikin raikas suihkunjälkeinen tuoksu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska sattuma, että postaus sopi hyvään saumaan! Ja kun rupesin mielessäni nuuhkimaan hometta ja hikistä kasaa, niin mieleni teki lähettää sinulle virtuaalisesti lempeää ruusuntuoksua tilalle! Joten, tässä ihana tuulahdus väin linjojen välityksellä -------- :)

      Poista
  2. Minä pidän vienoista tuoksuista, mm. partyliten valkolumimarja on kynttilöistä mieleen. Toivon, että meillä tuoksuu raikkaalle ja jokin pieni lisävivahde - totuus taitaa toisinaan olla metsämiesten vaatteet, työmiehen vaatteet, ja metsällä käyneet koirat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana nimi tuolla Partyliten tuoksulla! Toisaalta kotona saakin tuoksua myös elämä ja harrastukset. Meilläkin tuoksahtaa lätkä- ja muut urheilukamat, mutta se ei ole onneksi vaarallista. :D

      Poista
  3. Pisteet postaukselle! <3 Aivan mahti aihe! :)

    Itsellä puolestaan on ollut aina kohtuu huono hajuaisti, tai sanoisin vaihteleva :D Välillä hyvä mutta yleensä huono. Migreenin kannalta erittäin hyvä asia, mutta kyllä sitä monesti tekisi mieli tuoksutella vaikka mitä ihanaa ja sitten jos ei haistakaan :D Mutta, itselle on myös lapsuudesta muutaman sukulaisten kodin tuoksu jäänyt mieleen, ja se on jotenkin "voimakas" muisto.

    Itse pidän että kodissa tuoksuu raikkaalle, ja se onkin sopivan "mieto" tälle migreenikolle. :) Jotkut ihan kevyet tuoksukynttilät ovat toki aivan ihania! :)

    Mahtavia kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raikas tuoksu kodissa on ehdottomasti puoleensavetävä ja toisaalta kodin tuoksun ei tarvitsekaan olla voimakas, vaan mieto tuulahdus on useimmiten paras. Tymäkämmät tuulahdukset saavat meilläkn päänsärkyä aikaan, tosin migreeni on varmasti monta kertaa tuskallisempaa. :/ Harmittaa puolestasi, että olet saanut sellaisen vaivan riesaksi.. <3

      Poista
  4. Moi!

    Kyllä! Miten mä unohdin mainita tuoksun siinä edellisessä kommentissa! Rakastan kaikkea, mikä tuoksuu hyvälle. Esim puhtaan pyykin tuoksu on jotain ihanaa! Tuoksukynttilöitä palaa paljon lähes ympäri vuoden ja erityisesti vanilja ja sitrus ovat lempparituoksut kynttilöissä. Wc:stä löytyy huonetuoksu myös!

    Miten sä onnistutkin tekemään aina niin mielenkiintoisia postauksia?! Ja edelleen jaksan hekuttaa sun tyyliä tuottaa tekstiä! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, puhtaan pyykin tuoksu on aivan ihana! Satuin juuri viikkaamaan kuivat pyykit narulta kaappiin, ja vaikka käytämmekin aina neutraaleja pesuaineita, niin silti puhtauden pystyy niistä haistamaan. Siksi varmaan olenki "koukussa" pyykinpesuun, hahah!

      Hauskaa muuten, että ajatuksemme kulkivat näin samaa rataa! :) Ja KIITOS! <3

      Poista
  5. Mulla on hajuaisti nykyisin ihan olematon (poskiontelotulehduksien, allergioiden ja nenäleikkausten takia), joten haistan vain voimakkaat tuoksut (ja hajut). Monista tuoksukynttilöistä tulee päänsärkyä (vaikken mietoa tuoksua haistaisikaan), joten meillä ei harrasteta minkäänlaisia tuoksuja. Hajuvettä voin suihkauksen käyttää ja V suihkauksen omaa tuoksuaan, mutta muutoin meillä tuoksuu puhdas koti ja ominaistuoksumme (ja talvisin monesti mieto savu leivinuunia lämmitettäessä :D) Olisi kyllä ihanaa, jos voisi käyttää erilaisia huonetuoksuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eih, kuulostaapa todella ikäviltä ja tuskallisilta tautikierteiltä mitä olet joutunut käymään läpi? :( Onko nenäleikkaus auttanut vaivoihin?

      Poista
    2. No auttoi siinä mielessä, että poskiontelotulehdukset vähenivät ja nenän punktoiminen on nyt helpompaa. Joten mieluusti kyllä vaihdan hajuaistin terveenä pysymiseen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig