28. helmikuuta 2018

MOHAIRHUOVAN LÄMMÖSSÄ


Kaupallinen yhteistyö: Lapuan Kankurit

Tätä postausta aloittaessani en malta olla mainitsematta, että korvissani kaikuu sopivasti Samuli Edelmannin Sininen sointu aivan kuin oikeanlaisen tunnelman heleyttäjäksi. Tämän tekstin toteuttamista olenkin odottanut jo pitkään, kun voin yhteistyössä Lapuan Kankureiden kanssa fiilistellä tämän kevään ehdottoman väri-ihastukseni levittäytymistä makkariimme. Olohuoneemme onkin jo sinisen sävyjen valloittama ja nyt pesämme toinen huone kylpee saman värin syleilyssä! 



Taidan toistaa itseäni, kun sanon, etten vieläkään oikein keksi mistä sinisen kaipuu kotimme sisustukseen alun alkaen lähti. Sen kuitenkin muistan, kuinka ystäväni Nooran kanssa vierailimme Lapuan Kankureiden Helsingin liikkeessä (Katariinankatu 2) viime vuoden lopulla ja silmäni osuivat tähän mustikan väriseen Saaga Uni mohairhuopaan. En kirjaimellisesti saanut huovasta katsettani irti, sillä sen syvän sininen väri piirtyi välittömästi verkkokalvolleni ja kuvittelin, miten ihanasti se lämmittäisi talven tunnelmallisina iltoina. Taisinpa spämmätä tuon hetken myös IG-storiesiini katsoen kyseisiä klippejä jalkeenpäin itsekin! 

En siksi voisi olla kiitollisempi, että tuo sama silmäni vanginnut villahuopa on nyt osana pesämme somistusta ja uskotteko, että sen alla on otettu monet monet päiväunet. <3 



Nyt kun meillä on tätä samaa huopaa kaksin kappalein (toinen väri on musta-harmaa, jonka postaukseen pääset tästä) meidän ei ole enää tarvinnut "tapella" käyttöoikeudesta huopien suurkuluttajan, eli Rönnin, kanssa. Rönneli ottaa päivä- että iltaunet aina jomman kumman huovan päällä joko makkarissa tai olkkarissa ja tavallisesti myös itse levitän toisen huovista oman täkkini päälle yöuniksi. Olen sen verta viluinen nukkuja, että paksun yöpaidan lisäksi nukun paksujen vällyjen alla, vaikka kotimme sisäilman lämpötila onkin ideaali. Tässä tapauksessa siis sanonta "parempi överit, kuin vajarit" on aivan paikkaansa pitävä! :D



Se, mistä iloitsen tämän lämpöisen yhteistyön toteuttamisen lisäksi, on Lapuan Kankureiden tarjoama ARVONTA teille, blogini lukijoille! Joku teistä siis saa saman pörröisen huovan itselleen valitsemassaan värissä eli nyt on aivan mahtava tilaisuus osallistua! 

Arvonta starttaa välittömästi blogini Instagram-tilillä ja kestää sunnuntaihin 4.3.2018 klo 24 saakka. Arvon voittajan seuraavana päivänä ja ilmoitan sen hänelle henkilökohtaisesti.

Suuren suuri kiitos jälleen Lapuan Kankureille tästä miellyttävästä yhteistyöstä ja lukijoita ilahduttavan arvonnan tarjoamisesta! On ollut myös mukavaa lukea, kuinka aiemmat postaukseni tästä yrityksestä, joka voitti viime vuonna arvostetun Teollisuustaiteen Liitto Ornamon tunnustuksen, on lisännyt myös blogini lukijoiden tietoutta heidän laadukkaista tuotteistaan. Enkä lainkaan ihmettele, että kotimainen design on suosittua maailmalla - Lapuan Kankurit ovat tästä yksi oiva ja pitkäjänteinen esimerkki! 



SHARE:

8 kommenttia

  1. Moii! Voi miten kauniita kuvia ja teidän kisu näyttää kyllä symppikseltä!

    Meiltäkin löytyy yksi Lapuan kankureiden huopa ja se on ollut käytössä nyt pari vuotta ja pysynyt tosi hyvänä! Juuri tällaisia laadukkaita tuotteita arvostan paljon ja ne sopivat hyvin omaan sisustusfilosofiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönni kiittää kiitoksista! Hän rakastaa näitä huopia ja huovat yhdistettynä kameraan on takuuvarma paikka, josta hänet voi löytää! :D

      Aivan! Laadukkaat materiaalit kestävät käyttöä ja katseita, kuten nämäkin huovat osoittavat. Lapuan Kankureiden kanssa tehdyt yhteisyöt ovat olleet itselleni suuri kunnia, koska heidän design ja arvot kohtavat omieni kanssa. <3

      Kiitos, kun kommentoit kaunilla ajatuksisllasi! <3

      Poista
  2. Vilukissana voin todella uskoa, että tuo on mitä ihanin lämmittäjä ♥️ ja uskon että en olis myöskään ainoa tässä perheessä joka siitä tykkäisi... 😻

    Olet ottanut jälleen jotakin s u p e r kauniita kuvia! ♥️ siis... ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että tykkäisitte näistä huovista, koska nämä eivät kutita lainkaan ja ovat aivan unelmapehmeitä! Ja luonnollisesti myös Helmi ja Alma saattaisivat tassutella näiden päällä hyvinkin tiuhaan. ;)

      Arvaa, mitä kävi pidemmälle linssilleni? Se oli jalustalla ja jalusta kaatui ja nyt linssi on käyttökelvoton. Kuvaan siis tällä hetkellä vain makrolla ja se luo aikamoisen haasteen! :D Noh, olihan se kameran päivitys jo ajankohtainen, mutta on se aina suuri menoerä. :/

      Poista
    2. Eikä!!! Siis voin uskoa sitä harmin määrää! Harmittaa kovasti puolestasi!! Halaus sinne! 💕

      Poista
  3. Upea huopa ja tulee meri mieleen :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin meritunnelma huovasta kyllä huokuu! Todella kivasti sanottu! :)

      Toivon mitä parhainta päivää myös sinulle Jaana! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig