11. helmikuuta 2018

SINISEN SÄVYJÄ OLOHUONEESSA


Postauksen otiskko olisi hyvin voinut olla myös Sininen sunnuntai tai Sinisen sointuja. Olen nimittäin aivan ihastunut sinisen eri sävyihin ja siksi ne ovat nyt myös levittäytyneet olohuoneeseemme. Tämä väri-ihastus yllätti kieltämättä itsenikin, enkä oikein vieläkään osaa sanoa, mistä se juontaa juurensa. Ehkä näillä vuoden vanhoilla teekupeilla on siihen oma osuutensa? Joka tapauksessa tässä pieni katsaus pesämme tämän hetkisiin olohuoneen väreihin.




Kodin laittamisessa yksi viehättävin piirre on mielestäni se, että vaihtelua voi halutessaan saada hyvinkin pienellä vaivalla. Muutamalla tyynynpäällisen ja torkkupeiton vaihdolla fiilis voi muuttua kertaheitolla, vai mitä sanotte tämän hetkisen olohuoneemme lookista verrattaessa edelliseen? Tämä pieni sinisen siristys toikin mielestäni kivaa murrettujen sävyjen comboa edellisen mustavalkoisen ja pelkistetymmän tyylin tilalle. Tosin, kuten joka ikinen kevät, jossain vaiheessa tulee aivan varmasti hinku kaivaa puolestaan kaikki vaaleanpunaiset tekstiilit esille, jolloin nämä sinisen sävyt pääsevät kaapin hyllylle lepäämään. Mutta tällaisen vaihtelun takia kevät on siksi aivan lemppari vuodenaikani kodin sisustamista ajatellen!





Olisi tosi mielenkiintoista kuulla onko teillä tapana silloin tällöin vaihtaa kotinne väripalettia ja miten usein sen teette? Entä mitä se käytännössä tarkoittaa? Vaihdatteko esimerkiksi suuriakin kodintekstiilejä, kuten verhoja vai pitäydyttekö pienempien väripintojen vaihtamisessa?

Suloista sunnuntaita kaikille!


SHARE:

14 kommenttia

  1. Tosi piristävää katsoa tälläisiä sinisen sävyjä joita harvemmin näkee 😍 näyttää todella kauniilta, olet upealla silmällä laittanut kevättä kotiin 💙 tykkään todella kovasti näkemästäni 😍

    Vaaleanpunaiset kaivettu esille, ja fiiliksen mukaan varmasti tulee vaihtumaan 😎

    Mukavaa sunnuntaita 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tämä aiempaa hieman erilaisempi väri-ihastus on nyt levinnyt jo makuuhuoneen sisustukseen, josta yritän tallettaa piakkoin kuvia tänne blogiin. Sininen on ottanut nyt aivan yliotteen allekirjoittaneesta! :D

      Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Todella kauniisti olet sisustanut sinisellä ❤ minä ihastelin joskus fazerin sinistä, eli kultaisen yhdistämistä. Lisäksi seilorin sininen on upea kotona ja etenkin vaatteissa! Vielä en ole tosin sinistä kodin sisustukseen laittanut kun ei vastaan ole tullut sitä the oikeaa tuotetta mikä kertakaikkisesti vallottaisi. Mukavaa sunnuntai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos Meiju! Oi nuo mainitsemasi sinisen eri sävyt saivat ihon oikein kananlihalle ihastuksesta! Sininen ja kulta olikin loppuvuodesta melko paljon sesonkinsa puolesta mediassa esillä, joten täytyy ihan kokeilla miltä se meilläkin näyttäisi. Kiitos siis vinkistä! <3

      Poista
  3. Täälläkin pitkästä aikaa vaaleanpunainen iskenyt silmään. Niin raikas tuo sininen teillä, ja kauniit kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! Vaaleanpunainen on myös aivan mahdottoman ihana kevätväri kotiin! <3

      Poista
  4. Näyttää ihanalta! Sininen(eli meillä vaalea sininen) on vielä pysytellyt vain Williamin huoneessa, mutta ei sitä tiedä jos se sininen leviää muuallekin asuntoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siskoni kaima! <3 Vaalean sininen kuulostaa värinä juuri sellaiselta, jonka voi hyvin kuvitella upeaan kotiinne! Ja miten kaunis nimi onkaan pikkuisellanne. <3 <3

      Poista
  5. Sininen on minun kestosuosikki ja kyllä se aina silloin tällöin, yleensä keväällä/kesällä löytyy sisustuksesta tyynyn muodossa 😊

    VastaaPoista
  6. Onpa teillä kaunista! En ole itse ikinä edes harkinnut sinistä, mutta tuohon näyttää oikein kauniilta ja harmooniselta. Olen itse täysin hullaantunut noihin samettityynyihin! Meillä taitaa tuo sama harmaa tyyynynpäällinen olla! Tällä hetkellä itsellä olisi hakusessa uusi torkkupeitto. Oma filosia sisustuksessa on, että sama sisustus käy kaikkina vuodenaikoina. Pienillä muutoksia teen vuodenaikojen mukaan mm. juuri tyynynpäällisiin. Haluan pyrkiä ekologisuuteen enemmän ja enemmän, enkä oikein ymmärrä, että kokoajan ostetaan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja eikö vain olekin yllättävän hyvä väri sisustuksessa! En tosiaan itsekään olisi vielä vähän aika sitten osannut kuvitella lämpeneväni siniseen, mutta niin vain se hurmasi mennessään! <3
      Sisustusfilosofiasi kuulostaa todella järkevältä ja ihailtavalta! Tuohon harmaaseen tyynynpäälliseen on muuten olemassa saman sarjan torkkupeitto harmaana ja sinisenä. :)

      Poista
  7. Teillä on niin seesteistä ja tyylikästä!
    Tykkään kovasti sinisestä sisustuksessa,se on jotenkin rauhoittava💙Parisen vuotta sitten näin IKEAssa vaaleat lemmikinsiniset verhot ja mukaan lähti..nyt makuuhuoneessa sini valkoista.
    Olohuoneeseen sain inspiraation syksyllä siskoni puutarhasta keräämistä hortensian oksista,ne kun kuivatti niin väri muuttui Burgundin punaiseksi- siitä se ajatus sitten lähti..tyynyjä kynttilöitä, kanervaa..pienillä asioilla iso muutos!Vaihdan myös välillä sohvan päällisiä niin taas eri tunnelma😊 M.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon M.K.! Ja olipa ihana lukea ajatuksiasi ihastuksestasi siniseen ja miten olet sillä sisustanut kotiasi! Burgundin ja kanervan värit ovat myös varmasti todella hurmaavia ja silmät vangitsevia. Täytyypä laittaa vinkkisi korvan taakse. ;)

      On muuten ollut itsekin hauska nähdä väriä vaihtavia hortensioita, ne ovat eri veikeitä!

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig