1. toukokuuta 2018

ONNELLINEN MATTO OLOHUONEESSA


Kaupallinen yhteistyö: Sukhimatot

Läpinäkyvyys, eettisyys ja työntekijöiden kunnolliset olosuhteet ovat arvoja, joihin me suomalaiset kuluttajat olemme alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota niin vaate- kuin kodintekstiilienkin osalta. Tänä päivänä suomalainen asiakas osaa siksi vaatia paitsi palvelua, myös faktatietoa harkitsemiensa ostotuotteiden alkuperästä, valmistustavasta, -maasta sekä työntekijöiden työolosuhteista. Siksi on virkistävää, että on yrityksiä, jotka ovat vastanneet näihin vaatimuksiin ja yksi loistava esimerkki tästä on Sukhimatot, jonka kanssa tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä.

Sukhimatot on minulle tuttu yritys jo parin vuoden takaa, jolloin he lähestyivät minua ensimmäisen kerran yhteistyöehdotuksen merkeissä. Tuolloin pesämme sisustus oli vielä tämän hetkistä runsaampaa, jolloin meillä ei ollut tarvetta uudelle matolle - niin kauniita kuin matot olivatkin! Parissa vuodessa tilanteemme kuitenkin muuttui ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sain Sukhimatoilta uuden yhteydenoton juuri ennen, kuin itse olin ajatellut palata asiaan. Tämänlainen blogiyhteistyö onkin minusta kaikista hedelmällisin, kun molemmat osapuolet ovat ajatelleet tahoillaan samaa!


Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Sukhimattojen tavoitteena onkin tehdä onnellisiksi niin mattojen uudet omistajat kuin niiden valmistajatkin Nepalissa, Intiassa, Turkissa ja Marokossa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Jokainen matto valmistetaan tilaustyönä, jolloin toimitusaika on luonnollisesti pidempi (oman mattoni toimitusaika oli noin viisi viikkoa), jolla varmistetaan jokaisen maton yksilöllisyys ja omaperäisyys. Kaikista tärkeimpänä arvona toimitusajan kestolla halutaan kuitenkin varmistaa käsityöntekijöiden hyvät työolosuhteet ja hyvä palkka. Jokainen matto valmistetaan siis todellakin tilauksesta, jolloin matot eivät loju varastoissa odottamassa ostajiansa. Jos kiinnostuit tietämään lisää mattojen valmistustavasta, suosittelen katsomaan tämän videon, joka avasi uudelleen omatkin kyynelkanavani.


Kun oma mattomme saapui meille maan ääristä kotiovelle saakka tuotuna, en voinut olla liikuttumatta pohtiessani, että jonkun taitavan työntekijän käsiparit ovat saaneet tilauksellani itselleen työtä, jolla hankkia itselleen ja mahdollisesti myös perheelleensä elanto. Ehkä siksi arvaattekin, että matossa oleva paperitägi työntekijän omalla nimikirjoituksella toi viimeistään onnelliset kyyneleet silmiini. Sillä hetkellä tiesin välittömästi, että tämä yhteistyö todellakin kannatti ja olen todella iloinen, että muutkin bloggaajat ovat lähteneet yhteistyöhön Sukhimattojen kanssa. Tästä esimerkkinä en malta olla mainitsematta parin lempiblogini, eli Home Vanilla-blogin Mian postausta Beni Ourain-matosta heidän makuuhuoneessaan ja Keskipiste-blogin Jennin kirjoitusta letiteystä villamatosta makkarissa. Suosittelen kurkkaamaan nämä postaukset ja muutoinkin tutustumaan heidän inspiroiviin ja silmiä hivelevän kauniisiin blogeihin!


Tämä meidän Aspru-niminen huopapallomatto on seikkaillut kaksiossamme huoneesta toiseen ja lopulta se sai arvoisensa paikan olohuoneestamme pappani nikkaroiman puutuolin kaverina. Tässä combossa todellakin yhdistyy taitava käsityö ja molempien tuotteiden tunnearvo. Harmaa matto sopii myös tosi kivasti olohuoneemme suuremman maton kanssa ja mattojen harmaiden sävyt ovat todella lähellä toisiaan.

Huopapallomattojen lisäksi Sukhimattojen valikoimasta löytyy pehmeät villamatot, tyylikkäät vintage-matot ja aina niin klassiset Beni Ourain matot. Voisin kuvitella, että ruutujen sillä puolin löytyisi monia näistä matoista kiinnostuneita. Kannattaa siis kurkata edellä mainitut linkit!


Miten te blogini lukijat koette kulutustuotteiden valmistuksen eettisyyden ja läpinäkyvyyden ja vaikuttaako se jollain lailla arjessanne? Mielestäni tämä aihe on todella mielenkiintoinen ja monistyinen, joten olisi hienoa keskustella kanssanne aiheesta!

Loppuun välitän suuren kiitoksen Sukhimatoille tästä yhteistyöstä. Uudesta matostamme on meille pitkäaikaista iloa vuosiksi! <3


SHARE:

12 kommenttia

  1. Voi kuinka upea matto, tuo huopapallomatto sopii teille kauniisti! <3 Ja kiitos sinulle ihana linkityksestä blogiini! <3

    Mukavaa viikon jatkoa ja aurinkoisia toukokuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän mattonne on myös todella kaunis ja sopii kotiinne aivan täydellisesti! <3 Ja kiitos, kuin myös! :)

      Poista
  2. Kaunis matto. Tuollainen olisi varmasti ihana myös makuuhuoneessa, pehmeä matto aamulla heti varpaiden alla.
    Ihanaa alkanutta toukokuuta!

    VastaaPoista
  3. Onnellinen matto sopii teidän kotiin täydellisesti! <3 Onnellinen ja kotoisa koti kuvaa pesäänne täydellisesti <3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihastuttava Sukhi. Meidän pyöreä Sukhi seilaa paikasta toiseen kun se sopii niin kivasti vähän joka huoneeseen mutta eikös se ole hyvä vain. IHanaa toukokuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, se on vain hyvä, että matolla on käyttöä moneen tarkoitukseen! <3

      Poista
  5. Voi kiitos itsellesi <3 Aivan ihana postaus ja miten kauniisti matto sopiikaan paikalleen! Ja hauska lukea kommenttiosiosta miten Nannin matto matkustelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, Milla! Kiitos todella paljon! <3 T. Onnellisen maton onnellinen omistaja

      Poista
  6. Moi! Itselle ettisyys on tärkeä asia ostaessani jotain tuotetta.Tästä olen ennenkin tänne kirjoitellut. Olen ollut ennen todella kova shoppailija, mutta viime vuosina olen muuttanut radikaalisti omia kulutustottumuksiani ja mietin nykyään tarkasti mitä ostan. Tällä hetkellä projektinani on lihan syönnin vähentäminen, koska hiilijalanjälki lihatuotteissa on raskas. Muutenkin kun matkustelemme aika paljon niin en halua lisätä omaa hiilijalanjälkeä turhaan. Mielestäni ihmisten pitäisi miettiä paljon enemmän omia kulutustottumuksiaan eikä olettaa, että asiat tulevat itsestään selvyytenä. Tosi hienoa, että nostat näitä tärkeitä asioita ihmiseten mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kiitos kun kerroit ajatuksistasi ja jaoit niiden mukana hyviä näkökulmia. Huomaa todellakin, että olet pohtinut asiaa todella syvällisesti useilta eri näkökulmilta ja nyt jaat sydämesi aarteita meille muille. :)

      Itsellenikin tietoisuus ja myös ikä on tuonut mukanaan vastuullisuutta kulutuksen suhteen. Siihen liittyen olen myös vahvasti huomannut, että mitä yksinkertaisempaa elämää viettää, sen nautittavampaa ja huolivapaampaa se on. Ihminen ei tarvitse paljoa materiaa ollakseen onnellinen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig