26. syyskuuta 2016

Classy in black and white


Viikko sitten puin pitkästä aikaa päälleni iän ikuisen vanhan puseroni, joka on vuodesta toiseen säilynyt yhtenä lempparinani. Tiedättehän sen tunteen, kun jostain vaatekappaleesta tulee jollain tavalla tosi pidetty ja sitä voisi käyttää 24/7? Juuri tällainen on kuvassa näkyvä väljä puseroni ja uskoakseni se tulee jatkamaan luottovaatteenani vielä pitkään.


Puseron kaveriksi yhdstin kynähaameeni, joka kesän herkuttelujen jälkeen mahtui taas ylleni. En ole aikaisemmin täällä kehdannut edes kertoa, miten paljon vedin kesällä jäätelöä (rasvaisen grilliruoan lisäksi) ja miten tukala oloni oli kesälomien jälkeen. (Oliko taas pakko?)

Ruokavaliooni liittyen olen omassa elämässäni todennut, että maidoton ja viljaton ruokavalio sopii omalle kropalleni parhaiten. Maito- ja viljatuotteet saavat vatsani kipeäksi ja myös ihoni voimaan huonommin. Missä tahansa elämäntavassa kuin ruokavaliossakin on tietenkin tärkeää muistaa tasapaino. Täydellistä terveyttä ei tässä maailmassa pysty kukaan ihminen saavuttamaan, mutta parempia valintoja voi jokainen toki tehdä. Mitä se kellekin tarkoittaa, voi jokainen kokeilla itse. :)


CLASSY IN BLACK AND WHITE
Pusero / H&M
Kynähame / H&M
Kengät / Even and Odd
Kello / MK

SHARE:

18 kommenttia

  1. Niin upea sinä. Ihana ja todella tyylikäs klassinen asu, joka ei varmastikkaan petä tilanteessa kuin tilanteessa.

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Vitsi sä oot hoikka. Viime kuvista oon kattonut, että pienenet entisestään!!

    Mun pitäis se 10 kiloa tiputtaa, huoh! Tsemppii mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Sulla on tarkat silmät. 😄 Kiitos kohteliasuudestasi. Muistan oman postuksesi samasta aiheesta ja se on tsempannut mua paljon! Tsemppiä meille molemmille siis edelleen 💪🏻

      Poista
  3. Miten tyylikäs asu! Hyvin elegantti:) Näytät hyvinvoivalta ja hoikistuneelta. ♡ Mulle itelleni ihan normi ruokavalio sopii hyvin. Pidän sen runsasproteiinisena ja sisällytän paljon kasviksia. Maito ja puuro sopii minulle hyvin, mutta jännä miten se vaihtelee eri ihmisillä. Kiva että olet löytänyt oman ruokavalion, joka saa sinut voimaan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiva kuulla että parantunut olo näkyy joten todella kauniisti sanottu! :)

      Meidän kehot on kyllä ihmeellisiä kun toiselle sopii toinen ruokavalio kuin toiselle. Lämmin kauraleipä paksulla juustokerroksella maitolasin kanssa on välipala, mitä ikävöin mutta sen jälkeen olo vasta ikävä olisikin. 😄 Onneksi monen tuotteen voi kuitenkin korvata vaikka vielä täydellistä leipää en ole löytänyt. Nauti siis niistä myös mun puolesta 😃

      Poista
  4. Kaunotar :) Pieni kilojen karistelu olisi paikallaan kesän jälkeen täälläkin, just sen oman hyvän olon kannalta. Mutta mistä löytyisi selkärankaa siihen, heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma olotila sen kertoo jos ei ole ihana paras fiilis olla. Itsellänikään ei mitään suuria määriä ollut kesän jälkeen pudotettavana mutta ne viisi ekstrakiloa sai olon tosi tukalaksi. Usein ne kilot karisevat myös normiarjen pyöriessä. :)

      Poista
  5. Kaunis! Ja ihanan klassinen tuo asu, aina ihailen noita muiden yllä, mutta ei ne vaan minulle istu, en tunne oloani kotoisaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukeutumisesss onkin tärkeintä että oma olo tuntuu mukavalta ja viihtyisältä. Itsekin ihailen aina vaaleansinisiä farkkuja mutta ne saavat oloni epämukavaksi. Onneksi makuja ja tyylejä saa olla monia. :)

      Poista
  6. Ihanat kuvat! Asu on ihan täydellinen kokonaisuus! :)<3

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs asu! :)
    Kesäkiloja täälläkin olisi karistettavana. Nyt vielä, kun lähdetään lomalle, pitää ottaa pikku tsemppi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että pääset lomalle tästä harmaasta syksystä! Ihanaa lomaa! 💕

      Poista
  8. UPEA olet!❤ kaunis ja todella tyylikäs asu ja toi paita on tosi nätti! Hyvää viikkoa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Pusero on monesti ollut ylläni ja aina siinä viihdyn. :)
      Mukavaa loppuviikkoa kouluun ja pian alkavaa weekendiä!

      Poista
  9. Hoikka ja tyylikäs olet! Minulle tulee tuosta asusta mieleen 40- tai 50- luku. Ja tukkasi sopii myös hyvin lookiin. Glamouria!
    Hyvää viikkoa Jenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, olenpa otettu sanoistasi. Ihailen 1950-luvun klassista tyyliä joten sanasi ilahduttivat kovasti! Ihanaa loppuviikkoa Tuula! 💕

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig