19. maaliskuuta 2018

MAKUUHUONEEN UUSI MATTO


Kaupallinen yhteistyö: Veken Kaluste 

Olenko koskaan tullut täällä blogissa kertoneeksi, että pesämme hankalin sisustettava on mielestäni aina ollut meidän makkarimme? Jostain syystä kaksiomme olohuone ja keittiö on aina ollut helpompi hahmottaa ja saada viihtyisäksi, mutta makuuhuoneen sisustus on aina tuntunut jotenkin kolkolta. Siihen vaikuttaa varmasti huoneen "pitkulaisuus" ja että huoneen päässä on parvekkeemme. Jos parveke olisi olohuoneen puolella, makkarimme yksi seinä vapautuisi paremmin käyttöön. Nyt sänkymme on siis makuuhuoneen seinää vasten, kun muutoin se olisi ikkunan alla huoneen päässä. 

Olen siis yrittänyt pikkuhiljaa ikään kuin pehmentää makuuhuoneemme sisustusta ja yksi merkittävä muutos parempaan on ollut itsetekemämme sängynpääty. Se pehmensi kylmän valkoisia seiniä merkittävästi, mutta silti tuntui, että jotain puuttui. Yhtenä päivänä se jokin välähti mieleeni ja puuttuva osa oli tietenkin pehmeä matto. Aiempi Ikean tummanharmaa Morum-matto oli kyllä kaunis ja ajoi asiansa, mutta se ei vaan enää tuntunut eikä näyttänyt sisustukseemme sopivalta. (Aiemminhan olimme ostaneet sen olohuoneeseemme, ja sieltä matto siirtyi makuuhuoneeseen.) Aloin siis selaamaan internetin ihmeellistä maailmaa ja osasin jo etukäteen aavistella, että Veken Kalusteesta sopiva voisi löytyä. Uumoiluni osui oikeaan, sillä selatessani heidän mattovalikoimaa ihastuin vallan puuvillaiseen tuftattuun Fanni K Aura mattoon. Ehdotin siis Vekelle josko heillä olisi innostusta tehdä jälleen kanssani blogiyhteistyötä tämän kyseisen maton tiimoilta ja ilokseni he suostuivat! Tämä postaus on siis tehty kaupallisessa yhteistyössä Veken Kalusteen kanssa.


Tätä kaunista puuvillamattoa on saatavilla kolmessa eri koossa: 140 x 200 cm, 160 x 230 cm ja 200 x 290 cm. Meillä on koko 140 x 200 cm, ja sijoitimme maton osittain sänkymme alle. Ehkä huomaattekin, että sänkymme uusi helmalakana sopii tosi kauniisti maton kuvion väriin ja tuo puolestaan lisää kaipaamani kodikkuutta. 

Matto on todella pehmeä ja uskomattoman kevyt! Kun matto nimittäin saapui meille, en ollut uskoa silmiäni nähdessäni paketin pikkuruisen koon. Mietin, voiko niin pieneen tilavuuteen tosiaan saada rullattua maton, mutta niin vain sieltä tämä moderni ja skandinaavistyylinen matto löytyi. Maton keveys näkyy myös siinä, että pysyäkseen paikoillaan sen alle täytyy laittaa liukueste. Ilman sitä maton imurointi on hieman työläämpää, mutta tämä taitaa olla aika perussettiä useimpien mattojen kanssa. 



Ylimmäisen kuvaparin oikean puoleinen kuva lainattu veke.fi-sivuilta



Nyt matto on ollut meillä pari viikkoa ja olemme olleet todella tyytyväisiä! Uskomatonta, miten suuri vaikutus sillä on ollut kodikkuuteen. Edellinen mattomme pääsi puolestaan hyvään käyttööön ystävämme luo, joka sattumoisin oli pohtinutkin heille kyseistä mattoa. Kävi siis sen suhteen hyvä mäihä!

Sängyn toisella puolella (kuvassa alhaalla) on muuten tällä hetkellä toinenkin Vekeltä tilattu matto. Se on hyvin samantyyppinen kuin tämä Fanni K Aura ja sopii hyvin oman yöpöytäni eteen. Matto tulee varmasti näkymään blogissa myöhemmin ja se on tilattu ilman blogiyhteistyötä. Tykkään siis todellakin Veken tuotteista ja myös heidän todella nopeista toimituksista.





Seuraava siirto makkarimme pieneen uudistukseen on vaihtaa kuparikehyksinen peili takaisin sen alkuperäiselle paikalle ja samalla siirtää keittiön seinältä kolme kehystä sängyn yläpuolelle. Ajattelin myös lisätä pari kerrosta vanulevyä tuohon sängynpäätymme. Näitä ennen pitäisi vaan viimeinkin tarttua siihen maalitelaan ja pensselöidä seinät lämpimän sävyisellä valkoisella. Mikä siinä projektien aloittamisessa onkin aina niin työlästä. Tällä jahkaamiseen kulutetulla energialla olisi varmasti maalattu seinät jo moneen kertaan. ;)

Mitä pidätte uudesta matostamme? Tuhannen tuhatta kiitosta Vekelle jälleen onnistuneesta ja miellyttävästä yhteistyöstä!




SHARE:

16 kommenttia

  1. Kuinka usein olen toivonut myös, että meillä olisi parveke olohuoneen puolella! Lisäksi kun kahdella seinällä on kiinteät kaapit ja yhdellä sitten makkarin ovi, niin... 😉

    Ihan loisto valinta tuo matto 💗 sopii todella kauniisti ja tuon tyyliset matot ovat juuri niin upeita ☺ kokonaisuus on todella huoliteltu ja tyylikäs 💕 silmälle kauneutta 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrämme siis hyvin toisiamme tämän sisustuspulman kanssa! 😀

      Nämä paimentolaistyyppiset matot ovat todella, todella kauniita ja niin klassisen tyylikkäitä! 😽

      Poista
  2. Kaunis makuuhuone <3 Täälläkin edelleen matto hakusessa eteiseen, ja pari vaihtoehtoa on mielessäkin. Vähän samantapaista kuviointia haikailen siihen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Matto tuo minustakin sitä kaivattua pehmeyttä ja kotoisuutta. 😊 Sen oikean maton löytyminen on välillä työn takana, mutta varmasti vielä löytyy!

      Poista
  3. Todellaaunis uusi matto =) Mietin vain, etkö olisi halunnut hieman isompaa mattoa niin että se olisi ulottunut sängyn molemmin puolin sängyn reunojen yli? Tällainen yksityiskohta vain tuli mieleeni =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteistyötä sopiessa Veken varastolla oli vain tätä pienintä kokoa ja juuri tänään he laittoivatkin viestiä, että suurempi koko olisi sopinut myös. Mutta tämä koko on myös oikein mieluinen eikä toisaalta ole sitten makkariin oven edessä "tiellä". 😊

      Poista
  4. Moi! Kaunis matto ja kauniita, harmoonisia kuvia! Itse olin ostamassa olkkariin samantyylistä mattoa, mutta minua suorastaan harmittaa, että tuon tyylisiä mattoja on joka paikassa. Haluan kuitenkin että kotimme on oikeasti meidän näköinen. Tämä on mielestäni somen yksi huono puoli, että imetään liikaa vaikutteita toisilta 😅 vähän taas sellainen some ähky menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos paljon! Eilen makkarimme sai jälleen pientä raikastusta pienillä yksityiskohtien vaihdoksilla. Kirjoittelen muutoksesta lisää tuonnempana. :)

      Ymmärrän hyvin tuon "ähkyn" tunteen. Yleensä käy myös niin, että jonkin trendin tai tyylin ollessa huipussaan myös tarjonta on sen mukaista. Silloin voi tuntua haastavalta löytää omaan makuun sopivia juttuja. Olen huomannut tämän myös pukeutumisessa. Pari vuotta sitten en millään meinannut löytää polvipituisia hameita, kun kaikki rekeissä näkemäni olivat minareita. Noh, kirpparilta sitten löysin!

      Poista
    2. Moi! Joo! Vaatteiden löytäminen on myös ihan eri asia. Itse matkustan paljon ja euroopan maissa tarjonta on paljon laajempi ja sieltä voi oikeasti löytää omaan persoonaan sopivia vaatteita.

      Poista
    3. Oijoi! Tyylisi on varmasti aivan erityisen kaunis!

      Poista
  5. Hei, olen myös tuota mattoa miettinyt olohuoneeseen 200 x300 koossa. Miten käytössä, irtoaako nukkaa ja entä väri, onko luonnossa enemmän enemmän beige kuin valkoinen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Oman kokemuksemme mukaan matosta ei ainakaan vielä ole irronnut nukkaa. Ymmärtääkseni sitä voi jonkin verran irrota tuftatusta puuvillasta. Mutta ainakaan vielä en ole nukan irtoamista huomannut, vaikka kissammekin on jo monen moneen kertaan juossut maton reunan rullalle, hahah!

      Väri on mielestäni enemmän valkoinen kuin beige ja se vastaa hyvin kuvien mukaista väriä. Tovottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua. :)

      Poista
  6. Kauniita kuvia jälleen!
    Komppaan yllä olevaa "Anonyymin" kommenttia. Mullekin on tullut niin ähky samanlaisista kodeista, joita netti on pullollaan. Ketjuliikkeistä ei löydä enää mitään uniikkia sisustukseen. Vaan sitä, jota "kaikilla" on.
    Mihin persoonallisuus on kadonnut? Kopiokodit valtaa alaa...menen ystävän luo kylään, "ai, sullakin on toi tyyny, ja juu meillä on samanlaiset valaisimet" jne jne

    On työ ja tuska löytää jotain persoonallista.
    Onko kukaan muu huomannut tätä samaa ilmiötä?

    Ps. Sun upea ruskea puutuoli edustaa juurikin tätä uniikkia persoonallisuutta. Se on aivan ihana tuon peilin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ymmärrän hyvin. Ei siksi ole ihme, että kirppareista ja vintage-liikkeistä on tullut suosittuja juuri siinä toivossa, että voisi tehdä persoonallisia löytöjä. Tämä tietenkin vaatii aina oman vaivan ja ajan, joten ehkä myös sen takia on helpompi turvautua niin sanottuun tusinatavaraan. Mutta tässäkin asiassa voi olla yhtenä syynä psykologinen puoli, jota itse nimitän "Hullujen päivien keltainen kassi-ilmiöksi." On ihmisiä, jotka käyvät Hulluilla päivillä pelkästään keltaisen kassin takia, jotta ikään kuin kuuluvat joukkoon kaupungin katukuvassa. Vaikka me suomalaiset olemmekin siis kansana erakoituva, haluamme silti olla osa jotain yhteisöä oli se sitten osa kauppamaailmaa tai muuta. Tällaiseen pohdinnan tulokseen olen itse tullut.

      Ja kiitos! Papan käsintekemä tuoli on paitsi kaunis niin myös tunnearvoltaan erityinen. ❤️

      Poista
  7. Hei mistä toi valkoinen tyyny ruutukuvioilla on? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Se on Chhatwal & Jonssonin Ikat Kerala värissä valko-musta. Muun muassa Zarro ja Room 21 myy tätä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, palaan siihen mahdollisimman pian!

Blogger Template Created by pipdig